"Onko totta, että yhtä pahoinpitelykertaa seuraa aina toinen? Mieheni, josta en olisi ikinä uskonut, mukiloi minut kännipäissään. Seuraavana päivänä hän oli aivan järkyttynyt, sillä hän ei muistanut tapahtuneesta mitään. Mieheninon anellut anteeksiantoa, ja olen antanutkin anteeksi, mutta hiukan pelottaa kuitenkin. Mitä jos sama toistuu taas, kun hän seuraavaksi juo alkoholia?"
Vastaajana Jari Hautamäki, vastaava ohjaaja, Lyömätön Linja Espoossa:
Monet miehet ovat itse kertoneet, että ovat ensimmäisen kerran jälkeen anelleet anteeksiantoa ja saaneetkin. Jos apua ei ole haettu, he ovat kuitenkin pian olleet saman tilanteen edessä. Eli miesten omien kertomusten mukaan yhtä väkivaltakertaa seuraa helposti toinen, ellei mies hae apua käyttäytymisensä muuttamiseen.
Miehen kannattaa hakea apua väkivaltaan, sillä sen lopettaminen on
mahdollista. Väkivallan lopettaminen vaatii kuitenkin anteeksipyyntöjen, lupausten, selittelyjen ja syyttelyjen sijaan periksi antamista ja väkivallan käytön myöntämistä.
Miehellä itsellään on vastuu väkivallasta ja vastuu sen lopettamisesta.
"Ystäväni on kertonut minulle, että hänen miesystävänsä pahoinpitelee häntä. Olen neuvonut häntä eroamaan miehestä, mutta hän ei eroa, vaikka hakkaamista on jatkunut jo vuosia. Ystäväni on alkanut eristäytymään kotiinsa, eikä juuri vastaa puhelimeenkaan. Mitä voin tehdä?"
Vastaajana Pirjo Pehkonen, projektisuunnittelija, Naisten Linja Suomessa ry:
Ystäväsi on jo ottanut suuren askeleen kertomalla tilanteestasi sinulle. Hän on osoittanut luottavansa sinuun. Kun keskustelet ystäväsi kanssa, anna keskustelun edetä hänen ehdoillaan. Kuuntele, tue ja ymmärrä häntä. Usko hänen kertomuksensa, ja vahvista hänen kokemuksensa.
Se mitä on tapahtunut on totta ja hänen tunteensa (esimerkiksi viha ja suru) ovat oikeutettuja. Anna tapahtumille nimi: kysymys on väkivallasta, joka on rikos.
Kerro myös, että hän ei ole ainoa nainen, jonka puoliso on väkivaltainen ja että vastuu väkivallasta on aina väkivallan tekijällä. Väkivallan kohteeksi joutumisessa ole mitään hävettävää. Mikään ei myöskään oikeuta väkivaltaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan elämään.
Kerro myös, että apua on saatavilla, ja että voit lähteä hänen mukaansa esimerkiksi lääkäriin tai tekemään rikosilmoitusta. Älä kuitenkaan painosta ystävääsi ratkaisuihin, joihin hän ei ole valmis. Jos painostat ja käsket häntä, toimit samoin kuin väkivallan tekijä. Kunnioita ystäväsi valintoja. Päätös suhteeseen jäämisestä tai eroamisesta on hänen oma päätöksensä.
On hienoa, että olet ystäväsi tukena hänen hankalassa elämänvaiheessaan. Muistathan huolehtia myös itsestäsi ja omasta jaksamisestasi.
“Miksi suomalaiset miehet ovat niin väkivaltaisia? Onko väkivaltaisuus osa suomalaisen miehen identiteettiä?”
Vastaaja professori Jeff Hearn, Svenska handelshögskolan:
Valitettavasti miehet ovat yleensä väkivaltaisempia kuin naiset kaikkialla maailmassa. Tämä koskee miesten sekä naisiin että muihin miehiin kohdistamaa väkivaltaa. Vuonna 1998 ruumiillinen väkivalta johti suoranaisesti noin 2,3 miljoonan ihmisen kuolemaan. Tapauksista 42 % oli itsemurhia ja 32 % henkirikoksia. 26 % liittyi sotiin. Valtaosa tästä väkivallasta johtui miesten toimista. Ongelma ei siis koske ainoastaan Suomea.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet harjoittavat Suomessa fyysistä väkivaltaa ainakin yhtä paljon ja todennäköisesti enemmän kuin monien EU-maiden ja muiden ”läntisen” Euroopan maiden miehet. Suomessa tapahtuu esimerkiksi suhteessa väestön määrään noin 2,5 kertaa niin paljon henkirikoksia kuin Ruotsissa. Suhteessa maan väestömäärään Suomessa tapahtuu kuitenkin vain noin puolet Yhdysvalloissa tapahtuvien henkirikosten määrästä, hiukan yli neljännes Viron henkirikosmäärästä ja noin kahdeksasosa Venäjällä tapahtuvien henkirikosten määrästä. Väkivaltaisuus saattaa olla osa miehistä identiteettiä monilla maailman eri alueilla, vaikka väkivallan muodot vaihtelevatkin. Väkivalta liittyy sukupuolten epätasa-arvoisuuteen yhteiskunnassa ja miesten ja naisten välisissä lähisuhteissa.
Monien eri syiden, kuten sodan, syrjäytymisen, ja alkoholin, on arveltu aiheuttavan miesten väkivaltaa Suomessa. Miesten alkoholinkäytön uskotaan yleisesti selittävän väkivaltaa. Henkirikoksiin näyttääkin Suomessa usein liittyvän alkoholinkäyttöä, juopumista ja myös syrjäytymistä. Eräissä tutkimuksissa on huomattu joidenkin miesten käyttävän runsaasti alkoholia ennen kuin he tekevät väkivaltaa naisille. On kuitenkin syytä suhtautua varovasti ajatukseen, että alkoholin tai huumeiden käyttö aiheuttaisi suoraan tai sinänsä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa tai että väkivalta voitaisiin selittää näiden tekijöiden avulla.
Miesten väkivalta johtuu monista erilaisista syistä, jotka ovat samanlaisia Suomessa kuin muuallakin maailmassa: miehet päättävät käyttää voimaa naisia vastaan ja kontrolloida naisia sekä välttelevät omaa vastuutaan. Miesten väkivalta-alttiuden jatkuminen Suomessa saattaa johtua osin myös siitä, ettei miesten väkivallan torjumista ole pidetty tasa-arvopolitiikan keskeisenä osana. Tällä alalla on siis vielä paljon tehtävää. Väkivalta itsessään on selkeästi eräs epätasa-arvon ja usein sukupuoleen perustuvan epätasa-arvon muoto. Väkivalta vaarantaa terveytesi!
”Mikseivät väkivaltaiset miehet lopeta suhdetta?”
Vastaaja professori Jeff Hearn, Svenska handelshögskolan:
Vaikuttaa siltä, että miehet yksinkertaisesti hyötyvät tai kokevat hyötyvänsä siitä, etteivät lopeta suhdetta. Hyöty saattaa olla esimerkiksi asunto, kotityötä tai muita palveluja, seksiä, hoivaa ja huolenpitoa, lastenhoitoa tai rahaa. Mutta vaikka tilanne voikin olla yleisimmin tällainen, miehet ja naiset kuitenkin lopettavat joskus suhteen. Erilleen muuttamisen ja avioeron aika onkin, kuten edellä mainittiin, usein suhteen tai aikaisemman suhteen vaarallisinta aikaa. “Väkivaltaisilla miehillä” saatetaan siis tässä yhteydessä tarkoittaa miehiä, jotka tekevät väkivaltaa entisille kumppaneilleen tai muille, joihin heillä on läheiset perhesuhteet.
“Tuottavatko väkivaltaisille miehille suunnatut tukiohjelmat tuloksia? Ne eivät tietääkseni poista naisten tuntemaa pelkoa, eikä suhteen ongelmia pystytä kuitenkaan ratkaisemaan."
Vastaaja professori Jeff Hearn, Svenska handelshögskolan:
Väkivaltaisille miehille suunnatuista ohjelmista on tullut varsin suosittuja viime vuosina. Niistä on kuitenkin vaikea tehdä yleistyksiä. Eri ohjelmien käyttämiä lähestymistapoja arvioitaessa on saatu hyvinkin erilaisia tuloksia. Pisin arviointitutkimus kesti neljä vuotta ja johti ristiriitaisiin tuloksiin. Lähes puolet miehistä oli väkivaltaisia ensimmäisen 30 kuukauden aikana, mutta heidän kumppaninsa ilmoittivat, että vain 20 % miehistä oli käyttänyt tänä aikana sanallista tai ruumiillista väkivaltaa.
Ohjelmien kehittämisessä tulee erityisesti pyrkiä siihen, että
- nais- ja lapsiuhrien turvallisuus taataan, minkä tulee olla kaikkein tärkein näkökohta;
- rikollisen käytöksen oikeudellisia seuraamuksia ei vältellä tai vähennetä eikä oikeudellisia rangaistuksia korvata muilla;
- naisia suojelevien ohjelmien kanssa tehdään yhteistyötä ja toimintaa koordinoidaan yhdessä näiden ohjelmien kanssa niin, että naisten ohjelmat ja naisuhrien tekemät arvioinnit ovat keskeisellä sijalla miesten ohjelmia arvioitaessa;
- ohjelmille kehitetään selkeitä periaatteita, miesten naisiin kohdistaman väkivallan myönnetään liittyvän suurelta osin miesten sukupuolistuneeseen voimankäyttöön ja kontrolliin ja miesten vastuu tunnustetaan;
- ohjelmien tehokkuus arvioidaan ja tutkitaan, oikeuttavatko ohjelmien tulokset niistä koituneet kustannukset;
- miesten ohjelmien rahoitus ei saa vähentää naisten palvelujen rahoitusta;
- naiset ja miehet johtavat yhdessä ohjelmia ja ohjelmien johtajille annetaan koulutusta;
- riskien arviointiin ja valintaprosessiin kiinnitetään erityistä huomiota ja niissä noudatetaan erityistä varovaisuutta; ryhmäohjelmat eivät todennäköisesti tehoa vaarallisimpiin miehiin;
tunnistetaan vaarat, joita koituu ohjelmien tehokkuuden yliarvioinnista ja perusteettoman toivon herättämisestä miesten kumppaneille, entisille kumppaneille ja muille, jotka suunnittelevat elämäänsä niiden pohjalta.
|