Tilaa kampanjakirje
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilastoja naisiin kohdistuvasta väkivallasta konflikteissa

Vuonna 2002 maailmassa oli 21 laajaa ja vakavaa konfliktia 19 eri kohteessa. Suurin osa konflikteista oli Afrikassa ja Aasiassa. Maailmassa on kylmän sodan jälkeen 13 vuoden aikana ollut 58 konfliktia 46 eri kohteessa.

Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa pitkään jatkuneen aseellisen konfliktin aikana avustusjärjestöt ovat dokumentoineet yli 40 000 raiskausta. Monia naisia on raiskattu useasti monien aseellisten ryhmittymien sotilaiden toimesta.

Monet ihmiset joutuvat pakenemaan näitä konflikteja naapurimaihin, ja suurimmat pakolaismäärät ovatkin juuri näissä maissa. Vuoden 2003 alussa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimivaltaan kuului 20,6 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Näistä ihmisistä vähän yli 10 miljoonaa oli pakolaisia eli kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä. YK:n pakolaisjärjestö on edelleen arvioinut, että 5,8 miljoonaa kaikista pakolaisista on niin sanottuja maansisäisiä pakolaisia ja kaksi miljoonaa turvapaikanhakijoita ja muita hädänalaisia.

Naiset ovat mukana monen maan sotavoimissa, usein taistelijoina eturintamalla. Arviolta 3000 naista tuomittiin Ruandan kansanmurhista.

Väkivallan läsnäolo ei välttämättä lakkaa konfliktin loputtua. Yhdysvalloissa sodasta palaavien sotilaiden tekemät murhat ja lähisuhdeväkivalta ovat kasvavia huolenaiheita. Yhdysvaltojen armeijan teettämän tutkimuksen mukaan puolisoihin kohdistuva vakava aggressio oli kolme kertaa yleisempää sotilasperheissä kuin siviiliperheissä.

Bosniaherzegovinalaisen kansalaisjärjestö Medica Zenican tekemä tutkimus osoitti, että kaksikymmentäneljä prosenttia haastatelluista naisista oli kokenut lähisuhdeväkivaltaa ennen sotaa. Suurin osa naisista ilmoitti, että väkivallan esiintymistiheys ja intensiteetti voimistuivat entisestään sodan loputtua vuonna 1996. Vaikka on hankalaa saada selville, kuinka väkivalta voimistui, monet ryhmät ilmoittivat, että naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta oli lisääntynyt shokeeravalla tavalla.

     
UUTISET
 

Amnesty lähetti Georgiaan tekstiviestejä
19. kesäkuuta 2007
Tekstiviestikampanjalla tempaistiin kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimintaohjelman saamiseksi Georgiaan
Lue...


Järjestöt: Naisten asemaa vahvistettava konflikteissa
8. maaliskuuta 2007
Järjestöt vaativat hallitukselta naisten roolin vahvistamista konflikteissa
Lue...



 
TAPAHTUMAT
 
Keskustelutilaisuus naisiin kohdistuvasta väkivallasta
10.5.2007

 
 
Amnesty International-Finland © 2004 All rights Reserved