Parisuhdeväkivalta, perheväkivalta,
lähisuhdeväkivalta ja kotiväkivalta
Suomessa parisuhteessa tapahtuva väkivalta on yleisesti määritelty lähes poikkeuksetta perheväkivallaksi toisin kuin muissa pohjoismaissa (vrt. “kvinnomisshandel). Nykyään suositellaan termejä parisuhde- tai lähisuhdeväkivalta, varsinkin silloin kun halutaan korostaa, että kyse on nimenomaan yhdestä yksilöstä, joka syyllistyy väkivaltaan, ei yksiköstä kuten perheestä.

Amnestyn kampanjassa käytetään termiä lähisuhdeväkivalta , jolla tarkoitetaan elämänkumppanin suorittamaa pahoinpitelyä, samassa taloudessa asuvan tyttölapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, myötäjäisiin liittyvää väkivaltaa, aviopuolison raiskausta, naisten sukupuolielimien silpomista ja muita naisille vahingollisia perinnäistapoja. Lähisuhdeväkivaltaan lasketaan kuuluvaksi myös kotiapulaisen hyväksikäyttö, kuten vangitseminen, fyysinen julmuus, orjuuttaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö.

Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta
Fyysisen ja henkisen väkivallan välille on vaikea vetää selvää rajaa. Usein raaka fyysisen väkivallan, muoto esimerkiksi tappo, on pitkän väkivaltakierteen seurausta. Suomessa kuolee joka vuosi noin kolmekymmentä naista perheväkivallan seurauksena.

Väkivalta ymmärretään yleensä ruumiilliseksi pakottamiseksi tai vahingoittamiseksi. Naisiin kohdistuvassa väkivallassa väkivallan fyysinen ja henkinen puoli ovat yhteenkietoituneita: pelko tai uhka fyysisestä väkivallasta on usein läsnä. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuvastaa myös ilmiön systemaattisuus ja toistuvuus - harvoin on kyse yhdestä lyönnistä. Myös esimerkiksi hoidon laiminlyönti, eristäminen ja taloudellinen hyväksikäyttö voidaan laskea naisiin kohdistuvan väkivallan muodoiksi.

Seksuaalisella väkivallalla (sexualised violence) viitataan yleensä raiskaukseen, insestiin, prostituutioon ja pornografiaan, jotka kaikki ovat seksuaalisen alistamisen muotoja. Seksuaalinen väkivalta tarkoittaa myös muun muassa seksuaalista ahdistelua, koskettelua, seksuaalisiin tekoihin pakottamista sekä pornografian katseluun, sen matkimiseen tai siihen osallistumiseen pakottamista.

Sukupuolisella häirinnällä tarkoitetaan toimintaa tai käytöstä, joka sisältää fyysistä lähentelyä, sopimattomia huomautuksia ja likaisten vitsien esittämistä.

Raiskaus
Seksuaalirikoslaki jakaa seksuaalirikokset kolmeen ryhmään: 1) pakottaminen sukupuoliyhteyteen, 2) raiskaus ja 3) törkeä raiskaus. Lain mukaan kyseessä on raiskaus, kun henkilö käyttää väkivaltaa voidakseen olla sukupuoliyhteydessä toiseen. Kyse on myös raiskauksesta, jos saattaa toisen tiedottomaksi, pelkotilaan tai muuhun tilaan, jossa uhri on puolustuskyvytön, ja on sen jälkeen tämän kanssa yhdynnässä.

Lain mukaan riittää uhri jos on selkeästi ilmaissut vastustavansa yhdyntää. Raiskaus on törkeä, jos siinä aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Raiskaus on törkeä myös, jos sen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä.

Termiä sukupuoliyhteyteen pakottaminen käytetään silloin kun teossa todetaan lieventävät asianhaarat, esimerkiksi vähäinen väkivalta.

Raiskaus avioliitossa on kriminalisoitu vuodesta 1995.

Naisten ihmisoikeudet
YK:n vuonna 1979 yleiskokouksen hyväksymää naisten syrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta kutsutaan myös nimellä naisten oikeuksien sopimus. Ihmisoikeuksien tarkasteleminen naisnäkökulmasta avaa uusia ulottuvuuksia.

Sopimuksessa niin kutsutut vapausoikeudet, sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet kulkevat rinnakkain. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1986.

Pekingissä järjestetyssä neljännessä naisten asemaa koskevassa YK:n maailmankonferenssissa vuonna 1995 väkivaltaongelma huomioitiin laajasti. Pekingissä naisiin kohdistuva väkivalta kytkettiin lisäksi selvästi ihmisoikeuskysymyksiin. Pekingissä huomioitiin myös, että erityisryhmiin kuuluvat naiset, esimerkiksi vähemmistönaiset ja pakolaisnaiset, ovat erityisen ongelmallisessa ja alttiissa tilanteessa.

Kun naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastellaan ihmisoikeus-kysymyksenä, sitä ei voida enää pitää yksityisasiana, vaan se on julkinen ongelma, johon viranomaisten on puututtava. Naisiin kohdistuvan väkivallan tunnustaminen ihmisoikeusloukkaukseksi luo yhteisen kielen väkivallan vastustajille ja helpottaa maailmanlaajuisten ja alueellisten verkostojen toimintaa. Nämä verkostot vaativat omilta hallituksiltaan käytännön toimia ja nostavat esiin keskustelun uusista kansainvälisistä normeista ja käytännöistä. Yksi esimerkki tällaisista uusista normeista on raiskauksen määrittely sotarikokseksi ja rikokseksi ihmisyyttä vastaan kansainvälisessä rikostuomioistuimen peruskirjassa.