Avoin kirje pääministeri Matti Vanhaselle
Avoin kirje pääministeri Matti Vanhaselle
Helsingissä 25.11.2005
Arvoisa pääministeri
Oikeus elämään, turvallisuuteen ja koskemattomuuteen ovat tärkeimpiä kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia. Tästä huolimatta tänäkin vuonna Suomessa noin 90 000 naista kokee väkivaltaa lähisuhteessaan. Heistä 20–30 kuolee. Vastuu väkivaltaan puuttumisesta, uhrien suojelusta ja tekijöiden rankaisemisesta on Suomen viranomaisilla. Hallitus on Teidän johdollanne ohjelmassaan sitoutunut tähän työhön. Nyt sen on aika pitää lupauksensa.
Eri ministeriöissä on monta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvää ohjelmaa. Hankkeet ovat hyviä ja tarpeellisia, mutta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset toimet ovat niissä hajallaan. Ongelma on jäänyt muiden asiakokonaisuuksien varjoon, eikä kokonaisuutta koordinoida.
Tehokas naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vaatii toimintaohjelman, joka kokoaa ja tehostaa eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Ohjelman tehokas toteuttaminen edellyttää puolestaan tahon, jolla on tarvittavat resurssit, vastuu, valta ja asiantuntemus toteutuksen koordinoimiseen. Myös yhteistyö nais- ja kansalaisjärjestöjen kanssa on tehokkaan työn edellytys.
Naisiin kohdistuva väkivalta on laaja ilmiö. Maailmanlaajuisesti sen erityisiä muotoja lähisuhdeväkivallan ohella ovat seksibisneksen tarpeisiin käytävä kansainvälinen ihmiskauppa, naisten sukuelinten silpominen ja naisten raiskaamisen käyttäminen aseena sodankäynnissä. Suomen hallituksen on huolehdittava siitä, että kriisialueilla tai ulkomaalaiskysymysten parissa työskentelevät suomalaiset osaavat ja heidät on velvoitettu ottamaan huomioon alistamisen ja väkivallan kohteiksi joutuneiden naisten erityistilanteen. Emmehän halua olla mukana tukemassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten alistamista?
Amnesty International on yhdessä 18 muun kansalaisjärjestön kanssa päivittänyt Teille vuonna 2004 luovutetut valtioneuvosto- ja ministeriösuositukset naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tehostamisesta Suomessa.
Vaadimme, että Suomen hallitus tekee viipymättä poikkihallinnollisen toimintaohjelman naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Ohjelman suunnittelu ja toteutuksen koordinointi on osoitettava yhdelle taholle, jolle annetaan riittävästi voimavaroja tehtävän toteuttamiseksi. Nais- ja kansalaisjärjestöjen ääntä on kuultava.
Vaadimme Suomen hallitusta sitoutumaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön, koska se on itse näin ohjelmassaan luvannut. Suomen hallitusta sitovat tähän tavoitteeseen myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Nykyinen tilanne asettaa kyseenalaiseksi Suomen hallituksen suojeluvelvollisuuden toteutumisen.
Kunnioittavasti
Frank Johansson
Toiminnanjohtaja
Amnesty International, Suomen osasto
Niina Laajapuro
Kampanjapäällikkö
Amnesty International, Suomen osasto
Lataa suositukset Lisätietoja -sivulta
Lue tiedote
Lisää uutisia
|