Tilaa kampanjakirje
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaarallista ihmisoikeustyötä
   

Ihmisoikeuksia puolustaessaan naiset kohtaavat samoja vaikeuksia kuin miehet, mutta lisäksi syrjintää, seksuaalista ahdistelua ja halventamista, joka liittyy nimenomaan sukupuoleen.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille. Ihmisoikeustyötä tekevät naiset joutuvat usein kamppailemaan omien oikeuksiensa puolesta. Monissa yhteiskunnissa naiset eivät vieläkään voi tasa-arvoisesti osallistua keskusteluun tai päätöksentekoon poliitikassa, puolueissa, työpaikoilla tai kodissa. Koulutus ja taloudellinen itsenäisyys eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Ihmisoikeuksia puolustavat naiset rikkovat rooleja. He ovat miehiä suuremmassa vaarassa, koska heidän työnsä ylittää kulttuurin tai uskonnon rajoja ja naisen asemaan liittyviä sosiaalisia normeja. Naisia uhkaillaan, koska he haastavat perinteisen naisen aseman. Ihmisoikeuksia puolustavien naisten suurin ongelma kaikkialla maailmassa on, että heidän työtään ei arvosteta, heitä ei kuunnella eikä huomioida.

Naisaktivistien vaikeudet jäävät helposti raportoimatta. Valtiot ja järjestöt eivät tiedä tai kerro ihmisoikeuspuolustajanaisten vaikeuksista. Naiset “hiljennetään” uhkaamalla heitä, heidän omaisiaan tai työtovereitaan.

Seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten parissa työskenteleviä naisia syrjitään. Hallitukset ja sosiaaliset liikkeet väheksyvät mm. lisääntymisterveysoikeuksia ja niiden parissa työskentelevät naiset ovat erityisen suuressa riskissä syrjäytyä ja heidän työnsä kyseenalaistetaan hyvin usein.

Kiinalainen Mao Hengfeng on hakenut hyvitystä pakkoabortille 15 vuotta.

Mao Hengfeng irtisanottiin työstään saippuatehtaassa vuonna 1988, koska hän tuli toisen kerran raskaaksi. Kiinan perhepolitiikka salli kaupungissa asuville naisille vain yhden lapsen. Hengfeng valitti irtisanomisestaan työtuomioistuimeen.
Oikeusprosessin aikana hän tuli raskaaksi kolmatta kertaa, eikä suostunut aborttiin, vaikka hänet luvattiin palkata uudestaan. Lopulta viranomaiset tekivät hänelle pakkoabortin raskauden seitsemännellä kuulla. Mao Hengfeng on vaatinut hyvitystä irtisanomiselleen, pakkoabortille ja poliisin pahoinpitelylle 15 vuotta ilman tulosta. Huhtikuussa 2004 Mao Hengfengille annettiin 18 kuukauden työleirirangaistus. Syyksi annettiin hänen toistuvat vaatimuksensa tutkia viranomaisten toimintaa.
Leiriltä saatujen tietojen mukaan häntä kidutettiin tänä aikana kahdesti: häntä roikotettiin sellin katosta ja piestiin, toisella kerralla marraskuussa 2004 hänen ranteensa ja nilkkansa sidottiin kahdeksi päiväksi, jonka aikana vartijat vetivät häntä käsistä ja jaloista eri suuntiin. Kidutuksen aikana häntä vaadittiin "myöntämään virheensä". Joulukuussa 2004 Hengfengin tuomiota jatkettiin kolmella kuukaudella nimettömäksi jääneen korkean virkamiehen määräyksestä.

Amnesty uskoo, että rangaistusta jatkettiin, koska hän ei suostunut myöntämään tehneensä väärin. Mao Hengfeng pääsi vapaaksi 12. syyskuuta. Heti vapauduttuaan Hengfeng jatkoi kiinalaisviranomaisten kritisointia. Vapautumisestaan huolimatta Mao Hengfeng on yhä vaarassa ja hänen vaatimuksiaan ei yhäkään kuunnella. Amnesty jatkaa kampanjointia Hengfengin ja hänen miehensä puolesta ja vaatii kidutus- ja pahoinpitelyväitteiden tutkimista.

Lue lisää Amnestyn kansainvälisiltä verkkosivuilta

 

     
UUTISET
 

Amnesty lähetti Georgiaan tekstiviestejä
19. kesäkuuta 2007
Tekstiviestikampanjalla tempaistiin kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimintaohjelman saamiseksi Georgiaan
Lue...


Järjestöt: Naisten asemaa vahvistettava konflikteissa
8. maaliskuuta 2007
Järjestöt vaativat hallitukselta naisten roolin vahvistamista konflikteissa
Lue...



 
TAPAHTUMAT
 
Keskustelutilaisuus naisiin kohdistuvasta väkivallasta
10.5.2007

 
 
Amnesty International-Finland © 2004 All rights Reserved